Matias Keskitalo

Koulutettu hieroja & urheiluhieroja

KOULUTETTU HIEROJA

Valmistuin kesällä 2018 koulutetuksi hierojaksi Oulun Hieroja-Akatemiasta, jossa opintojen aikana päätin perustaa yrityksen.

LIMINGASSA JA OULUSSA

Hierontaan pääsee Kuntokeskus Prässin tiloissa Limingassa (Liminganraitti 10) tai tarvittaessa kotonani Oulussa.

YKSILÖLLISTÄ PALVELUA

Haluan kohdata kaikki asiakkaani tarpeineen yksilöllisesti ja luottamuksellisesti. Annan tarvittaessa lisäksi myös kotihoito-ohjeita.

Varaa aikasi hierontaan

KOULUTETTU HIEROJA, YRITTÄJÄ

MATIAS KESKITALO

Valmistuin Limingan Lukiosta ylioppilaaksi keväällä 2015. Lukion jälkeen suoritin varusmiespalveluksen Rovaniemen varuskunnassa.

Mielenkiinto kehon hyvinvointiin syttyi armeijan jälkeen ja suuntasin opiskelemaan Oulun Hieroja-Akatemiaan. Valmistuin koulutetuksi hierojaksi ja urheiluhierojaksi kesäkuussa 2018.

Lihashuollon merkityksen olen huomannut omien urheilu harrastusten kautta. Harrastuksiini on kuulunut 7-vuotiaasta alkaen jääkiekko. Nuorempana kokeilin ja harrastin useita eri lajeja, joista jääkiekon rinnalla pisimpään pysyi uinti. Lisäksi harrastan penkkiurheilua ja lukemista.

Intensiivisen opiskelun aikana Oulun Hieroja-Akatemiassa päätin perustaa oman yrityksen. Haluan kohdata asiakkaat yksilöllisesti sekä kehittää itseäni tässä ammatissa.

Tervetuloa hierontaan!

-Matias

Hinnasto

30min – 35€
45min – 40€
60min – 48€
75min – 53€
90min – 58€

Maksuvälineinä käyvät yleisimmät pankkikortit
ja yritykset voivat saada laskun.

Ennen hierontaa täytämme yhdessä asiakastietolomakkeen ja suunnittelemme hieronnan. Tarvittaessa neuvon kotihoito-ohjeita.

Esteen sattuessa peruthan hieronta-ajan viimeistään 12 tuntia ennen sovittua ajankohtaa tai joudun veloittamaan täyden hinnan varaamastasi ajasta.

Jäikö jotain kertomatta?

Heräsikö kysyttävää hieronnasta tai palveluistani?
Lisätietoa ja neuvoja annan mielelläni puhelimitse!

Yleistä hieronnasta

Hieronnalla on paljon positiivisia vaikutuksia. Se vähentää kipua, rentouttaa, vilkastuttaa verenkiertoa, laajentaa verisuonia, pehmentää arpikudosta, nopeuttaa lihasten palautumista, poistaa staattisen työn tai kovan rasituksen aiheuttamia lihaskovettumia, tehostaa laskimoverenkiertoa, avaa hiusverisuonia, edistää suolen toimintaa ja liman poistumista keuhkoista.

Milloin hierontaan kannattaa tulla

– Lihasjännitykset
– Lihasperäinen päänsärky
– Purentaongelmista johtuva päänsärky
– Stressi
– Kädenpuutumisoireet (TOS)
– Iskias säryt
– Rentoutus

Milloin hieronta ei sovi

– Kuume
– Hemofilia (verenvuotosairaus)
– Bakteerien, virusten tai sienten aiheuttamat infektiot
– Krapulassa tai päihteiden alaisena
– Hoitamaton syöpä tai tutkimattomat kasvaimet
– Tarttuvat iho- ja muut taudit
– Antibioottikuuri (sen loputtua tulee varmistua, että se on myös tehonnut)
– Ihotunnon menetys tai merkittävä alenema (esim. ääreishermostonhalvaus)
– Keskushermostoperäinen halvaus

Milloin hierontaa joudutaan mukauttamaan

– Aktiivisessa vaiheessa oleva reuma
– Akuuttilaskimotukos tai suonikohjut
– Alhainen tai korkea verenpaine
– Astma
– Diabetes
– Epilepsia
– Flunssa ja nuha (lievänä, ei kuumetta)
– Haavat, paiseet, rakkulat, tulehtuneet karvatupen juuret tai rikkoutunut iho
– Ihottuma
– Kihti
– Muut sydänsairaudet
– Niveltulehdukset
– Muut valtimoverenkierron ongelmat
– Sepelvaltimotauti
– Valtimokovettumatauti
– Tuoreet vammat
– Tyrä
– Suurentuneet imurauhaset

Yhteystiedot

Hieronta-ajan saat kaikista helpoiten puhelimitse numerosta 044 340 2070
Mikäli en pysty vastaamaan niin soitan takaisin mahdollisimman pian!

MATIAS KESKITALO

Puhelin: 044 340 2070

SOITA
KUNTOKESKUS PRÄSSI

Lakeustalo
Liminganraitti 10
91900 Liminka